Pitkään olen miettinyt oman blogin perustamista, mutta aina se on jäänyt. Olen monta vuotta pitänyt päiväkirjaa erilaisilla foorumeilla, mutta sitten sekin on jäänyt. Nyt olen kotiutunut eräälle foorumille jossa olisi mahdollisuus pitää päiväkirjaa. Jatkuvasti kuitenkin lykkään sen aloittamista kun olen vakaasti päättänyt perehtyä blogi-maailmaan. Nyt on hyvää aikaa perehtyä kun sain tytön yöunille ja mieskin on työmatkalla.

Eli olen -81 syntynyt kotiäiti. Asustelen mieheni ja tyttäreni Selinan kanssa (s. 22.9.06). Mielenkiintoni kohteita ovat erityisesti kestovaipat (mieheni mukaan olen tässä asiassa ihan fanaattinen) ja kantoliinat. Lisäksi rakastan shoppailua, erityisesti lastenvaatteita ja astioita. Uusimpana villityksenä ovat lasten kirjat ja puiset lelut (lähinnä Brion). Myös kirpputorit ja kodinsisustus ovat lähellä sydäntäni. Kovasti tykkään lukemisesta, tosin se on nykyään jäänyt vähemmälle kun haluan keskittyä siihen rauhassa eikä tuo typykkä anna siihen juuri mahdollisuuksia :)

Ennen Selinan syntymää työskentelin hoitoalalla. En tunne minkäänlaista tarvetta päästä takaisin työelämään. Haluan olla läsnä lapseni arjessa kokopäiväisesti, seurata hänen kasvuaan ja kehitystään ja nauttia täysillä tästä lyhyestä ajasta kun hän on pieni. Olemme päättäneet että hoidan Selinaa kotona niin kauan kuin taloudellinen tilanne antaa myöden, vähintään kuitenkin siihen asti että tyttö on 3-vuotias. Sen jälkeen on keksittävä joku keino jatkaa kotirouvailua... tosin toivomme lisää lapsia, haaveissa on suurperheen sekamelskainen arki.

Selina on nyt 8,5 kk vanha. Aika on mennyt todella nopeasti. Vasta tyttö syntyi, ja nyt hän on touhukas, eläväinen tyttö. Ryömii kovaa vauhtia eteenpäin, nousee konttausasentoon ja polviseisontaan tukea vasten. Konttaus ei vielä oikein suju, mutta istumaan hän kyllä pääsee. Kiinteitä ruokia on nyt alkanut mennä ihan hyvänkokoisia annoksia. Tissi maistuu edelleen lukemattomia kertoja sekä päivällä että yöllä. Tarkoituksena on jatkaa imetystä täysin Selinan tahtiin, hän saa lopetella sitten kun katsoo että on siihen valmis. Tytöllä on kaksi alahammasta, ylös on tulossa neljä hammasta ja niitä hän öisin hieman itkeskelee. Viime yö sujui onneksi ihan hyvin. Mies on työmatkalla, joten ylimääräisiä yövalvomisia en hirveästi jaksaisi.

Seuraavaksi pitäisi perehtyä hiukan tämän blogin muihin toimintoihin. Kaikkia hienouksia täältä löytyy, kategorioita ja kuvagallerioita. Eivät vain toistaiseksi ole auenneet minulle, katsellaan :)