Olen aivan totaalisen hurahtanut kantoliinoihin. Olin lukenut liinailusta paljon jo ennen Selinan syntymää. Ennen synnytystä ostin myös ensimmäisen liinani, vaaleanruskean trikoisen Pikku-Ruun. Olin suunnitellut kantavani Selinaa ihan vastasyntyneestä asti. Pettymys oli kova, kun Selinalla todettiinkin synnynnäinen lonkkaluksaatio. Hänelle laitettiin lasta joka pitää jalat levällään sammakkoasennossa. Kysyin synnytyssairaalassa hoitajalta lonkkalastavauvan kantamisesta. Hän ilmoitti vain, ettei kantaminen onnistu. Lastaa pidettiin seitsemän viikkoa. Kaksi päivää ennen kuin lasta poistettiin, löysin lonkkalasten vanhemmille tarkoitetut sivut. Sivulla kerrottiin aivan päinvastaisia mielipiteitä kantamisesta. Aloin ottamaan asiasta selvää, ja sain tietää että lonkkaluksaatioiden hoitoon erikoistuneet ortopedit suosittelevat kantamista, ja nimenomaan kantoliinalla, ei esimerkiksi rintarepuilla.Monissa maissa lonkkaluksaatioita hoidetaan kantamalla, ja lastahoidosta ollaan lähes kokonaan luovuttu. Useassa länsimaassa lonkkaluksaatioita helposti "ylihoidetaan", löysältä tuntuvaan lonkkaan laitetaan lasta vaikka vaiva korjaantuisi todennäköisesti kantamalla sammakkoasennossa. Useassa Afrikan maassa jossa lapsia kannetaan vauvasta taaperoikäiseksi saakka, ei lonkkaluksaatioita esiinny lainkaan.

Heti kun lasta otettiin pois, aloitin kantoliinailun. Ensin pieniä aikoja muutamia kertoja päivittäin. Usein kantoajat kuitenkin venyivät pidemmiksi kun Selina hyvin äkkiä nukahti liinaan. Pikkuhiljaa kantamiseen käytetty aika pidentyi. Ulkoilimme paljon liinaillen, kotitöissä liina oli korvaamaton apu. Selina on aina ollut sylivauva ja viihtynyt huonosti yksikseen lattialla tai pinnasängyssä. Sitteriä emme hankkineet lainkaan, joten liina oli ainoa vaihtoehto saada omat kädet hetkeksi vapaaksi. Nykyään kannan Selinaa päivittäin, erilaisissa asennoissa (tuplaristissä, kietaisuristissä, lonkalla ja selkärepussa). Nautimme molemmat liinailusta, eikä mikään ole niin ihanaa kuin nähdä Selinan innostunut ilme ja kuulla nauru kun kaivan liinan esille.

Liinapinostani löytyy tällä hetkellä

Kimperin trikooliina (viininpunainen ruskeapallotaskulla)
Vatanai Koira 4,5 m
Didymos Indio Terracotta koko 6 (4,7 m)
BB-sling kookos
BB-sling karhunvatukka
Gira Marianne

Pitkistä liinoista eniten on käytössä Vatanai Koira.


Sain sen äitienpäivälahjaksi, ja se on kyllä ehdottomasti paras liina joka meillä on koskaan ollut. Jo ennen ensimmäistäkään käyttökertaa se oli aivan uskomattoman notkea ja pehmeä. Liina on todella ohut, ihanan vilpoinen näin kesällä ja sisätiloissa. Väri on kaunis punainen, juuri minun värini.

Rengsliinoista eniten on käytössä Gira Marianne. Ostin sen käytettynä ystävältäni. Liina on pumpulinpehmeä, todella helppo säätää ja tuntuu hyvältä päällä. Rengasliinaksi sillä on todella kevyt kantaa.



Lähtöuhan alla ovat Terracotta indio ja BB-sling Kookos. En millään saa Kookosta kesytettyä. Se on kova ja kankea vaikka kuinka yritän sitä pehmittää. Emme vain tule toimeen keskenämme. Ystäväni on tarjoutunut ostamaan sen, mutta jokin ihmeellinen side minulla tuohon liinaan on kun kaikista hankaluuksista huolimatta siitä on vaikea luopua. Terracotta on jäänyt hävettävän vähälle käytölle Koiran saavuttua. Se tuntuu niin paksulta ja kömpelöltä verrattuna Koiraan, solmukin tuntuu niin suurelta.

Haaveissa olisi hankkia kudottu, alle 3,5 metrinen liina. Sellainen joka sopisi väriltään myös syysliinaksi. Girasolilla ja Didymoksella on muutama kuosi jotka kiinnostavat, mutta mikään ei ole vielä täydellisesti kolahtanut. Villainen Indio olisi myös ihana, täydellinen syys- ja talviliina. Kantopussiakaan meillä ei ole, sitäkin voisi kokeilla.